""

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

R I P S I E N P I D E N N Y K S E T

ripsetUntitledUntitledUntitled



KAUHUTARINOITA

Hei! Kävin viime viikonloppuna laittamassa itselleni ripsienpidennykset taas pitkästä aikaa. Mulla oli edellisen kerran noin kaksi ja puoli vuotta sitten, silloin kävin laittamassa ne jollain opiskelijalla joka teki ne sen kotona. Ripset maksoivat vain 20e ja sen huomasi tuloksestakin. Silmiä kirveli kokoajan kun ripsiä laitettiin, ja hän mokaili paljon. Kaiken huippu oli se että mun silmät tulehtu liimasta joten ne olivat todella epämiellyttävän tuntuiset. Koska silmiä ärsytti kokoajan päädyin hinkkaamaan niitä välillä huomaamatta, minkä tuloksena mun kaikki ripset olivat irronneet noin puolentoista viikon sisällä. Multa lähti myös todella paljon omia ripsiä ja olin seuraavan puolivuotta ripsettömänä miltein. Onneksi löysin sitten risiiniöljyn joka auttoi hieman. Tämän kokemuksen jälkeen päätin etten ikinä ota pidennyksiä enään. Älkää siis menkö laittamaan ripsiä kenellekkään joka ei tiedä mitä tekee... seuraukset olisivat voineet olla pahemmatkin.


Nyt kuitenkin tulin taas toisiin aatoksiin. Mulla on motivaatio itsensä fiksaamisen kanssa lopahtanut täysin tällä hetkellä. En ollenkaan jaksa meikata arkisin, varsinkaan kouluun, ja kun pitää laittautua outfit kuvia varten viikonloppuisin niin pidän itseni laittautuneena vain sen ajan kun me kuvataan ja otan meikit pois heti kun tulen kotiin. Tämän takia ajattelin että voisin taas kokeilla jos joku osaisi laittaa mulle todella luonnolliset ja kauniit ripsienpidennykset jotta en tuntisi itseäni niin ahdistuneeksi joka päivä. Halusin että mulla olisi mahdollisuus pukeutua hienosti ilman että mun tarvitsisi aina laittautua ja nähdä niin paljon vaivaa. Nyt se onnistuu sillä tunnen itseni freesiksi ja kauniiksi heti kun herään, vaikka ripset ovatkin niin luonnolliset ettei niistä huomaa että ovat feikit, jos katsoo puhe-etäisyydellä niitä. Ehkä tämä on enemmänkin psykologinen juttu, mutta mulle se toimii. 

Kävin laittamassa mun ripset Nickilässä yhdellä naisella nimeltä Raisa. Hän on tehnyt ripsiä jo 6 vuotta ja hänellä on kolme eri kauneushoitolaa. Yksi Nickilässä, yksi söderkullassa ja yksi Marjaniemessä (itiksen lähellä). Löysin hänet kaverini kautta kun ihmettelin miten hänen ripsensä olivat niin pitkät, ja hän sanoi että hänellä oli ripsien pidennykset. Vaikka kuinka yritin tutkia ripsiä 2 cm etäisyydeltä en kyennyt näkemään että ne olivat kiinnitetty hänen ripsiensä päälle. Ne olivat niin luonnollisen näköiset ja upeasti laitettu! 

Nyt kun mulla on ollut nää ripset viikon niin voin sanoa että olen aivan koukussa. Tämä ei varmastikaan jäänyt viimeiseksi kerraksi kun otan pidennykset. Ajattelin ensi kerralla kokeilla ottaa luonnolliset volyymiripset, sillä otin nyt klassiset ripset ja ne ovat nyt vähän liiankin näkymättömät kun ripsiä on lähtenyt jonkun verran. Olen yrittänyt olla varovainen mutta esimerkiksi kun olin juhlimassa ja poistin meikit hieman hiprakassa kotona niin multa irtosi ainakin 5 ripseä, kun en tajunnut että kosteusliinan karheus tarttuisi niihin. En todellakaan vetänyt liinaa ripsien yli vaan poisin luomiväriäni hellästi yläpuolelta, mutta jos liina koski edes vähän ripsiin niin se tarrasi kiinni eikä lähtenyt vetämättä ripseä pois. Muuten niin ainoa miinus näissä on se että en voi meikata kunnolla näiden kanssa. Mä rakastan laittaa eyelineriä ja reilusti luomiväriä, mutta se vaikeutuu huomattavasti näiden kanssa. a) sitä on vaikeampi laittaa, b) sitä on miltein mahdotonta saada kokonaan pois vahingoittamatta ripsiä ja c) rasva ja kosteus meikeistä vähentää ripsen kestävyyttä sillä se vaikuttaa liiman pitävyyteen. 

Summa summarum; jos et käytä hirveesti meikkiä silmissä normaalisti ja haluat näyttää upealta ilaman vaivaa, silloin ripsienpidennykset ovat sinulle.

Jos tykkäät käyttää eyelineriä ja muutenkin käyttää raskasta meikkiä, kokeile mielummin irtoripsiä joita voit liimata kotona ja ottaa pois illan päätteeksi. 

RAISAN YHTEYSTIEDOT

raisa.frk@hotmail.com
0449955226

koivutie 11, Nikkilä
Söderkullantori 3, Söderkulla

1 kommentti: