""

perjantai 31. tammikuuta 2014

FIT19fit17

fit7
Tämä postaus on todella henkilökohtainen ja mietin pitkään jos teen tämän. Paljastan nyt siis miten pudotan painoa tällä hetkellä. Kerron myös mittani sekä painoni joista en tykkää yleensä puhua. Toivon että en saa liikaa kritiikkiä siitä että olen dieetillä vaikka olen jo normaalipainoinen jne. Mallintöissä on erilaiset kriteerit ja olen valmis tekemään töitä saavuttaakseni vaaditut mitat. En yritä kannustaa ketään laihtumiseen, enkä suosittele sitä todellakaan kenellekään näin nuorelle joka on normaalipainoinen. Tätä oltiin kuitenkin toivottu joten saatte mitä halusitte.fit10
Olen aloittanut vähän yli viikko sitten dieetin joka perustuu siihen että eri ravintoaineet jaetaan eri päiville. Dieetti on turvallinen, helppo eikä siinä tarvitse näännyttää itseään! Siksi ajattelin itsekin kokeilla. Dieetillä voi laihtua jopa 1-2kg viikossa ilman että urheilee, itse olen urheillut joka päivä kahden viikon ajan (tehnyt cardiota salilla vähintään puolitoista tuntia) ja syönyt dieetin mukaisesti, ja olen laihtunut yhteensä noin 2kg. Dieettiä on helppo noudattaa ja nyt kun olen löytänyt reseptejä jotka ovat terveellisiä sekä helpottavat makeanhimoa, niin dieetissä on vielä helpompi pysyä. Syy miksi aloitin dieetin on koska tulen tekemään paljon näytöksiä keväällä ja toukokuussa minulla on Pariisin castingmatka. Tulen käymään toimistolla mittauksissa parin viikon välein joten parasta olisi että tuloksia alkaisi myös näkyä.
fit11
Tältä kroppani näyttää tällä hetkellä. Mitat ovat: rinta 83cm, vyötärö 65cm ja lantio 94cm. Painoin 70,1kg ennen dieettiä, nyt painan 67,7 kg. Tavoite on saada vyötärö 62cm ja lantio alle 90cm. Otan samanlaiset kuvat kuukauden päästä niin sitten voin verrata.fit12
RAHKAA, MARJOJA&HEDELMIÄ (välipala/aamiainen/iltapala. kestää 5min)
- lisää rasvatonta vaniljarahkaa noin 4 ruokalusikallista pohjalle
- lisää marjoja kuten vadelmaa, mustikkaa, mansikkaa jne.
- lisää hedelmiä makusi mukaan. Itse tykkään vaniljarahkan sekä cantaloupe melonin makuyhdistelmästä. Lisään yleensä rahkan päälle sitä, vadelmia, kiwiä, banaania ja mustikkaa.
- voit myös lisätä mysliä maun mukaan
- päälle voi laittaa vähän hunajaa jos käyttää esimerkiksi maustamatonta rahkaa

fit2
BANAANILETUT (aamiainen/jälkiruoka/välipala kestää alle 10min)
- 2 kananmunaa
- yksi banaani
- 1/4 dl kaurahiutaleita
- sekoita kaikki tehosekoittimella kunnes siitä tulee tasaista
- kaada pannulle taikinaa niin että letuista tulee noin 7cm halkaisijalta
- paista pari minuuttia molempia puolia
- lisää hunajaa sekä marjoja valmiiden lettujen päälle
fit3

DAY1: Fruit day. Ensimmäisenä päivänä saa syödä vain hedelmiä mutta niitä saa syödä niin paljon kuin haluaa. Itse syön ammulla smoothieta, laukkuun otan mukaan mandariineja, viinirypäleitä, omenan, meloninpaljoja ja kuivatettua mangoa. Niitä napostelen päivän mittaan. Koulun jälkeen menen salille treenaamaan vähintään puoleksi toista tunniksi. Treenaan crosstrainerilla tunnin samalla kun katson Gossip Girl-sarjaa :D Siinä palaa noin 620kcal. Sitten pyöräilen 30min ja sen jälkeen juoksen/kävelen 30min. Tämän jälkeen teen vatsalihassarjoja jos jaksan. treenin jälkeen juon smoothien (kaupasta ostetun). Kotona teen marjasekoituksen mansikoista, mustikoista ja vadelmista. Sulatan ne mikrossa käden lämpöisiksi. Illalla menen yleensä tallille jonka jälkeen syön vähän mielen mukaan marjoja ja hedelmiä. Jos haluan jotain täyttävämpää syön yleensä avokadoa sitruunamehun kanssa.

DAY2: Vegetable day. Toisena päivänä saa syödä vain vihanneksia ja juureksia. Itse syön aamulla porkkanaa, paprikaa, tomaattia, kurkkua hakattuina pieniksi ja päälle laitan hieman pippuria sekä oliiviöljyä. Evääksi otan mukaan pilkottua porkkanaa, kurkkua ja paprikaa sekä pienen salaatin jonka teen aamulla. Koulussa syön salaattia sekä vihanneksia jos niitä sattuu olemaan. Salilla treenaan samalla tavalla kuin ensimmäisenä päivänä. Salin jälkeen tulen kotiin ja syön paistettuja pakastevihanneksia. Illalla syön tomaattisalaatin johon pilkon sipulia, tomaattia, ruohosipulia, paistettua valkosipulinkynttä sekä punaista paprikaa.

DAY3: Fruits&Vegetables. Kolmantena päivänä syön joka toisen aterian hedelmiä/marjoja ja joka toisen kasviksia. Aamulla syön hedelmiä, päivällä salaattia, sitten taas hedelmiä, illalliseksi vihanneksia ja iltapalaksi marjoja.

DAY4: Protein day. Neljäntenä päivänä syön enimmäkseen proteiinia. Syön rahkaa, kananmunia, kanaa, raejuustoa ja juon maitoa. Proteiinin kanssa syön kasviksia. Illallisella syön myös ruisleipää.

DAY5: Rice and vegetables. Aloitan päivän taas kasviksilla. Syön ruskeeta riisiä koulun jälkeen keitettyjen kasvisten kanssa. Syön myös riisiä illemmalla tomaattien kanssa. Välipalaksi syön smoothieita.

DAY6: Everything. Kuudentena päivänä saa syödä kaikkea mitä on syöyt aiemmin viikolla. Saa siis syödä hedelmiä, marjoja, proteiinia, kasviksia jne. Itse pidän tämän päivän ''herkkupäivänä'' ja syön esim banaanilettuja, rahkoja, mysliä tai jotain muuta joka poistaa makeanhimon. Näin jaksan taas syödä dieetin mukaisesti viikon.

DAY7: Fruits&Vegetables. ^

lauantai 25. tammikuuta 2014

VASTAUKSET KYSYMYSPOSTAUKSEEN



Wohoo! Vihdoinkin sain ladattua vastaus videon tänne! Olen jo yli viikon muokannut tätä ja yrittänyt lataa sitä Vimeon, Flickrin ja Youtuben kautta. Nyt se on täällä, joten ei kun katsomaan! Muistakaa laittaa HD päälle. Olen myös tehnyt tänään arkimeikki videon, ja lataan sen tänne kun ehdin. Julkaisen viimeisen lomapostauksen Dubaista ensiviikolla, sitten pääsette taas seuraamaan tylsää arkielämääni haha :D

Hyvää viikonloppua kaikille!

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

SHOP COLLAGE2SHOP 3SHOP 4
shopping4
SHOP 'TIL U DROP

En ehtinyt kuvata kaikkia ostoksiani mutta ajattelin julkaista kuitenkin jotain kuvia ostoksistani. Olin odottanut koko loman että pääsen victoria's secretiin ja kun kerran pääsin, ostin kaiken minkä ehdin saada käsiini hahah :D Osa näistä oli tosin tuliaisia kavereille.

Olen kuvannut videolle vastauksia kysymyspostaukseen, en tosin tiedä jos julkaisen koko videota sillä siitä tuli aika pitkä... Julkaisen varmaan puolet kysymyksistä videolla ja loppuihin vastaan normaalina kuva&teksti postauksena.

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

redrubrikred10red7red11red9red14
PUT ON THOSE RED SHADES.

Tässä toiseksi viimeinen asupostaus Dubaista. Päälläni on sama valkoinen bleiseri josta olin julkaissut aiemminkin kuvia blogissani. Lasit olivat halpa heräteostos Cotton On liikkeestä ja olen hyvin tyytyväinen niihin! Kuvat ovat otettu dubai Outlet Mallin edessä jossa kävimme mun iskän kanssa. Itse en löytänyt sieltä mitään vaikka se oli iso ostoskeskus, mutta siellä ei oikein oollut mun tyylisiä vaatteita. Joten sinnne asti ei kannata ajaa ellei ole kiinnostunut urheilukaupoista, elektroniikasta, kodin sisustuksesta tai vähemmän tunnetuista vaateketjuista.

Nyt kun koulu on taas alkanut ja olen ollut jo melkein kaksi viikkoa suomessa, alkaa arki jo tuntumaan raskaalta. Vaikka kuinka yrittää keksiä kaikkea kivaa tekemistä kavereiden kanssa niin silti aina kun tulee kotiin iskee masennus. En voi ymmärtää miten olen selvinnyt aiemmista talvista, tämä pipeys tekee hulluksi. Olen tällä viikolla käynyt kokeilemassa Itäkeskuksen Satsia sillä mulla on paljon kavereita jotka käy siellä. Itse olen käynyt Herttoniemessä ja tykkään siitä kyllä tosi paljon. Hankin nyt varmaan myös Itäkeskukseen kortin. Olen enimmäkseen tällä viikolla ollut kotona sillä täällä on ollut paljon tehtävää kuten... katsoa netistä etukäteen Under The Domea hahah :D Olen jäänyt täysin koukkuun siihen ja olen nyt jo seitsemännessä jaksossa. Olen myös käynyt ulkona syömässä kavereiden kanssa, tänään viimeksi olin syömässä sushia Hanko Sushissa. Tällä viikolla mulle tuli myös tilaisuus tehä jotain mun elämälle jota en takuulla katuisi. Tämä on mun ja mun kaverin päähänpistos joka voi hyvinkin toteuta. En malta odottaa!! Mutta vanhemmat pitäisi vain ensin saada suostuteltua... Jos tämä todellakin onnistuu niin tämä vuosi tulee varmaan olemaan samalla upea, unohtumaton ja raskas. Olen ottamassa aika ison askeleen elämässäni itsenäisyyteen, ja se ei varmasti tule olemaan helppoa mutta otan sen riskin. Ilmottelen lisää asiasta kun tiedän enemmän.

lauantai 4. tammikuuta 2014

lastday2jebelali15jebelali16jebelali3jebelali4jebelali18
jebelali14lastday1jebelali10jebelali2jebelali9jebelali19
JEBEL ALI BEACH RESORT.

Käytiin kahtena päivänä Jebel Ali Beach Resort nimisessä hotellissa koska meillä oli sinne vapaapääsy sillä meidän hotelli oli samaa ketjua kuin tämä rantahotelli. vaikka meillä oli ranta meidän hotellin edesä niin me ei oikein viihdytty siellä. Siellä tuuli aika lailla ja ranta oli aina ihan täynnä sillä se oli yleinen ranta. Sen takia halusimme mennä yksityisrannalle. Hotellilla oli viisi uima-allasosastoa, golfkenttä, oma ranta, ravintoloita, baareja... kaikkea mitä vain pystyi toivoa! Se oli kyllä ihana paikka ja siellä sain vasta ensimmäistä kertaa vähän rusketusta pintaan (vaikka kuvissa näytän aika valkoiselta hahah).  Me oltiin hotellilla niin kauan kunnes aurinko laski jonka jälkeen lähdettiin takaisin omaan hotelliin. Illalla kiertelimme taas ostareita ja käyiin syömässä ulkona. On ihanaa kun Dubai on sekä kaupunki- että rantalomakohde. Pääsee shoppailemaan itsensä uuvuksiin ja sitten taas lataamaan energiaa rannalle.

Olen nyt Ypäjällä kenttäratsastuksen maajoukue katsastuksessa. En päässyt osallistumaan alkuperäiseen katsastukseen koska mun hevonen oli silloin rikki, mutta nyt toivon että kaikki sujuu hyvin ja että pääsisin maajoukkue valmennukseen tänä vuonna. Kauden päätavoitteena on tietysti junnu SM kisoista sijoitus. Ajattelin kertoa vähän heppa asioita täällä välillä kun niitä silloin tällöin kysellään :)