""

maanantai 30. syyskuuta 2013

glasses
e19e20jpge22jpge21jpge23ekollaasiekollaasi2

Heissan! Mites teidän viikonloppu on sujunut? Mä oon yrittäny ottaa ihan vaan rennosti jotta jaksaisin vielä yhden koeviikon. Perjantaina kävin leffassa kavereiden kanssa katsomassa the Heat nimistä elokuvaa. Se oli tosi hyvä!! Naurettiin kippurassa koko leffan ajan, suosittelen kovasti!Perjantaina sain myös vihdoinkin mun lasit. Lauantaina kävin mökillä päivällä ja illalla juhlimassa kavereiden kanssa. Sunnuntaina mulla oli päivällä ratsastuskisat pitkästä aikaa. Oli tosi kiva päästä taas kisaamaan kun mun heppa on ollut kipee. Loppupäivän olin vain kotona harjoittelemassa matikan kokeeseen. Tänään mulla ei ollut koulua ollenkaan koska mulla ei ollut mitään kokeita. (ette arvaakaan kuinka ihanaa on nukkua pitkään kotona kun muut kaverit menevät kahdeksaksi kirjoittamaan pitkän matikan koetta XD)

Olin käynyt optikolla noin kaks viikkoo sitte tarkastuttamassa mun näön koska mulla on ollut varsinkin koulussa vaikeuksia nähdä taululle ja muutenkin ongelmia nähdä kauas. Optikolla todettiin että mun arvot oli -0,75 molemmissa silmissä joten laseille olisi tarvetta. Mulla oli myös hajataittoa ja piilokarsastusta. Kun piti alkaa valita kehyksiä olin kyllä ihan hukassa... En tienny yhtään millaiset lasit sopisivat mulle. Kiertelin kaikki keskustan silmälasiliikkeet, mutta lempparit löytyivät kumminkin Specsaversilta. Päädyin lopulta mustiin Versacen, ja läpinäkyviin Guccin kehyksiin. Valitsin mustat koska halusin näyttävämmät lasit jos haluan esim pukeutua hienostuneemmin. Nuo läpinäkyvät lasit yllätti kyllä mut koska en koskaan olis ajatellu että ne voisivat sopia mulle. Ne olivat kumminkin tosi kivat päällä koska ne ei herättäny nii paljon huomiota vaan kasvot näkyivät paremmin. Käytän varmaan näitä läpinäkyviä arkisin enemmän ja mustia kun olen pukeutunut vähän hienommin.
Kun laitoin valmiit lasit päähän ensimmäistä kertaa olin ihan shokissa! En hahmottanut yhtään syvyyksiä. Kun kävelin rappusia ylös näytin siltä kuin olisin ollut humalassa koska kompuroin kokoajan. Lasien kanssa näytti siltä kuin olisin ollut metrin pituinen ja kaikki ihmiset kääpiöitä! Oli tosi vaikeeta kävellä edes tasaisella maalla koska se näytti olevan alamäkeä. Tässä vaiheessa kiroilin että onko ne kattonu mun silmien arvot jotenkin väärin, että ei tää voi olla mahollista että nää vääristää niin paljon. Iskä kumminkin sanoi että tää on kuulemma ihan normaalia, mun pitää vaan käyttää niitä kokoajan niin että aivot tottuu. Nyt kun olen käyttänyt näitä noin kolme päivää niin nään jo melkein normaalisti. Huomaan näillä tosi ison eron mun omaan näköön ja nää tulee helpottaa mun elämää kyllä tosi paljon.
Onko teilläkin ollut samanlaisia vaikeuksia lasien kanssa? Ja mitä pidätte, valitsinko hyvät kehykset?


lauantai 28. syyskuuta 2013

LAST DAY IN ITALY

lastday8lastday2lastday7lastday6.jpglastday3lastday5lastday19lastday9lastday4.jpglastday24lastday13lastday10lastday16lastday15lastday25villaolmo5lastday20

Viimeisen päivän kuvia Italiasta. Että olen hidas kirjoittamaan postauksia!! Matkasta on jo vaikka kuinka kauan ja vieläkin kirjoittelen näitä... hahah :D Mutta tämä on nytten viimeinen postaus. Viimeisenä päivänä ei tehty oikein mitään ihmeellistä. Käytiin järven toisella puolella Torno nimisessä kylässä syömässä lounasta jonka jälkeen kiertelimme vähän paikkoja ja räpsittiin kuvia. Torno oli tosi kaunis paikka, just sellanen tyypillinen italialainen kaupunki. Meillä ei ollut niin paljon aikaa koska meidän lento lähti jo iltapäivällä, joten lähdettiin kotiin pakkaamaan heti kiertelyn jälkeen. Pakkasin kamat äkkiä, hyvästelin kaupungin ja sitten lähdettiin Milanon lentokentälle. Oli kyllä ollut taas niin onnistunut reissu ja ihanaa kun sain ottaa vähän lomaa koulusta niin jaksoin taas panostaa koeviikkoon!

Matkustelusta vielä sen verran että olemme varanneet nyt lennot Dubaihin jouluksi. Vaikka en itse tykännyt dubaista niin paljoa niin perheeni tykkäsi ja sen takia haluavat mennä sinne uudestaan. Onhan se aina kiva matkustaa mutta haluaisin nähdä uusia paikkoja. Hyvä puolihan on se että pääsen ainakin shoppailemaan. Mulla on nyt myös kaks risteilyä tiedossa ihan lähiaikoina. Syyslomalla lähden kylpylälomalle tallinnaan ja pari viikkoa sen jälkeen ruotsiin kaverini kanssa shoppailemaan. Odotan innolla molempia risteilyjä koska en ole käynyt pitkään aikaan ruotsissa tai virossa!

maanantai 23. syyskuuta 2013

YLEN RADIOHAASTATTELU

lastday22 Painamalla linkkiä pääset kuuntelemaan podcastia haastattelustani. Haastattelu on siis ruotsiksi!

RADIO HAASTATTELU

Kuinka tärkeää ulkonäkö on alalla?

- Onhan se tosi tärkeetä koska mallintöitä tehdään melkein vain ulkonäön perusteella. Vaatimukset on kovat ja jos niitä ei täytä niin ei työllisty, ainakaan hyvin.

Miten pystyt täyttämään nämä vaatimukset?

- Syön terveellisesti ja säännöllisesti. Mä ratsastan noin neljä kertaa viikossa ja tykkään lenkkeillä sekä käydä salilla joten tulee urheiltua lähes joka päivä.

Voisitko kuvitella osallistuvasi missikisoihin?

- En. Mä oon päälle 180cm joten uskon olevani liian pitkä missiksi. Muutenkaan se puoli mallimaailmasta ei tunnu olevan ihan mulle.

Mitä mieltä vanhempasi ovat siitä että aloitit mallintyöt niin nuorena?

- Niin aloin 13 vuotiaana kiinnostumaan mallinhommista ja 14 vuotiaana pääsin ensimmäiselle mallitoimistolle töihin. Mun vanhemmat ei luonnollisesti oo niin innostuneita mun dieeteistä ja siitä kun olen niin kriittinen ruoan suhteen, mutta koska he tietävät että haluan tätä niin he antavat sen olla.

Mitä riskejä on jos aloittaa mallintyöt?

- Voi eimerkiksi sairastua eri syömishäiriöihin. Mutta mun mielestä pitää tuntea itsensä ja tietää missä menee rajat jos aikoo tähän ryhtyä.

Mitä teet jotta et mene rajan yli?

- No en oikein tiedä, mulla on aika hyvä itsetunto ja tiedän mihin asti olen valmis menemään.

Milloin on oikean ikäinen aloittaa mallintyöt?

- Ulkomailla toimistot ei enään ota alle 16 vuotiaita töihin. Mä aloitin itse tosi nuorena mutta nyt vasta kun olen yli 16 vuotias olisin valmis tekemään enemmän mallintöitä. Eli mun mielestä 15-16 vuotiaana voisi aloittaa hakemaan eri toimistoille mutta tehdä töitä kunnolla vasta yli 16 vuotiaana. Tällä alalla on kumminkin suuret ulkonäköpaineet joten ihan lapsia ei voi sotkea tähän koska se voi vahingoittaa heidän itsetuntoaan.

torstai 19. syyskuuta 2013

flowerpowerflower7flower14flower15flower6flower4flower16flower8flower11

paita Bershka// shortsit Levi's// kengät converse// reppu ICING// lasit italiasta// kello Rivado

Italian asukuvia! Oi että löysimme ihanan kuvauspaikan järven toiselta puolelta. Me käytiin siellä päivällä syömässä ravintolassa ja kun odotettiin laivaa takaisin käytiin katselemassa lähistöä ja löydettiin tämä paikka. Kirjoitan enemmän päivästä toisessa postauksessa jossa on kuvia muustakin kuin itsestäni.. haha XD Niin sitä on sitten kivempi lukea kun teksillä on jotain tekemistä kuvien kanssa.

Kerron nyt sen verran että olin tänään FMAn toimistolla radiohaastattelussa Yle Vegan radiolle. Mua ja yhtä toista mallia haastateltiin mallimaailmaan liittyvistä asioista ja vaatimuksista, sekä Model Huntista. Haastattelija otti vähän kuvia ja julkaisee ne radion nettisivuille myöhemmin. Mun haastattelu tulee radiosta maanantaina 17:00 YLE Vegalta. (se on siis ruotsinkielinen radiokanava joten haastattelu on ruotsiksi) Jos ketään kiinnostaa kuunnella se XD Laitan ehkä linkin blogiin jos haastattelu on jotenkin järkevä ja jos teiltä löytyy kiinnostusta?

Ei tässä sitten muuta ihmeellisempää. Näette mut ehkä Lappeenrannassa ensviikol kun mut on pyydetty sinne Lappeenrannan Fashion By Night tapahtumaan (jos pääsen osallistumaan, se on nimittäin koeviikollani) ja sitten viimeistään Muotimessuilla kun siellä kaikki Model Huntin mallit esiintyvät päälavalla eri näytöksissä.

P.S. vastasin nyt kaikkiin teidän kommentteihin!

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

MILAN IN PHOTOS

milan1milan2milan3milan4milan5milan6milan8milan9
Minä ja Kenza Zouiten Pull&Bearin edessä. Törmäsin sattumalta häneen shoppailureissullani ja vaihdon pari sanaa. Hän on aina ollut yksi esikuvistani ja hän inspiroi mua aina kirjoittamaan blogia. Oli aivan super hienoa nähdä hänet ja ajatella mikä tuuri mulla oli että satuin törmäämään häneen Milanon kokoisessa kaupungissa. Hän vaikutti nii mukavalta eikä yhtään ylimieliseltä vaikka onkin ruotsin tunnetuin bloggari! Illemmalla kun olin laittanut tämän kuvan meistä instagramiin hän vielä vaivautui kommentoimaan kuvaani, kahdesti! Ette voi uskoa kuinka onnellinen olin, hän kun on kuitenkin suuri esikuva mulle!
milan10milan12

Kävin Milanossa kiertelemässä kauppoja serkkuni kanssa toisena päivänä. Vaikka käytiin kaikki kaupat läpi niin en ostanut kuin yhdet shortsit ja kaksi paitaa. Mikä minua vaivaa? Yleensä tuhlaan kaikki rahat jo ensimmäisessä kaupassa, hahah :D Mutta ehkä ihan hyvä niin sain säästettyä vähän rahaa suomeen shoppailua varten. Me oltiin koko päivä Milanossa ja siinä kun nälkä yllätti niin käytiin syömässä pizzat ja vähän muutakin roskaruoka. Mulla ei ollut mitään mielikuvaa Milanosta joten yllätyin kai ihan positiivisesti. Siellä oli ainakin paljon hyviä kauppoja. En tiedä jos lähtisin sinne uudestaan käymään joskus, miellummin haluaisin nähdä esim New Yorkin. Mutta tulipahan taas yksi iso kaupunki nähtyä.
      Illemmalla käytiin nopeasti Villa Olmossa uimassa ja sitten mentiin syömään illallista. Sitten nukkumaan ja lataamaan akkuja seuraa päivää varten.

perjantai 13. syyskuuta 2013

VAGGIO IN ITALIA ~video



Anteeksi että on taas kestänyt hetki saada postausta kasaan mutta olen työstänyt tätä videota monta päivää ja sain sen vihdoinkin valmiiksi. Videossa näette pätkiä Italian reissultani. Toivottavasti pidätte! 

perjantai 6. syyskuuta 2013

como8como5como1como10como4como15como7
como6como11como13como17como12como2
DAY 1
 
Tässä nyt ensimmäisen päivän kuvia Comosta! Oi että Como oli kyllä kaunis kaupunki, yhtä ihana kuin muistinkin. Olen nimittäin käynyt siellä kerran aikasemmin kolme vuotta sitten. Tällä kertaa olin päättänyt ikuistaa lomani kuvien avulla ja kannoinkin kameraa mukana kokoajan jotta saisin otettua mahdollisimman paljon kuvia loman aikana. Vaikka mun serkku välillä ehkä vähän kyllästyi minun jatkuvaan ''eii oota mä kuvaan tätä, eiku tätä ja vielä tätä hetken'' lauseisiini niin oli se sen arvoista koska sain kyllä otettua aivan mahtavia kuvia joihin olen itsekin tyytyväinen. Toivottavasti saatte jonkinlaisen käsityksen siitä miltä siellä näytti kuvieni perusteella :)
 
Ensimmäisenä päivänä me ei tehty oikein muuta kuin kierreltiin kaupungkia, syötiin ihanaa italialaista jäätelöä pienissä jätski kiskoissa, käytiin polkee polkuvenettä ja illemmalla istuttiin iltaa erilaisissa ravintoloissa. Meidän lento oli perillä Milanon kentällä joskus yhdentoista maissa joten ehdittiin hyvin kierrellä koko päivä. Siellä oli noin 25-30 astetta lämmintä ja pilvetön taivas joka päivä, joten sain kivasti rusketusta pintaan. Vaikka Comossa ei ole juurikaan paljon kauppoja niin eiköhän kaltaiseni himoshoppari tee kumminkin löytöjä ensimmäisen tunnin aikana siitä kun oltiin saavuttu kaupunkiin. Ostin pyöreät mustat aurinkolasit joista mulla on kuva igssä ja parempia kuvia seuraavan postauksen yhteydessä. Ne maksoivat vaan 5e ja juuri sellaiset mitä olin etsinyt jo kauan!
     Illalla käytiin syömässä pizzaa yhdessä ravintolassa jonka jälkeen menin serkkuni kanssa kiertelemään kaupungille ja istumaan iltaa. Sanon vaan että mikään ei kyllä voita aitoa italialaitsa ruokaa! Vaikka tulikin syötyä alkuviikosta kaksin käsin pizzaa ja pastaa niin se ei kyllä kaduta koska en tiedä milloin seuraavan kerran pääsen syömään noin herkullista ruokaa.
      Kun oltiin ihan poikki ensimmäisen päivän jälkeen ja tulimme kotiin yhden maissa käperryin vain sänkyyni ja mietin kuinka onnekas olen kun minulla on näin kivat serkut joilla on vielä asunto Italiassa, näin hienossa kaupungissa! Olin varma että lomasta tulisi mahtava jo ensimmäisen päivän jälkeen, enkä malttanut odottaa seuraavaan aamuun koska silloin lähtisimme Milanoon shoppailemaan!!